Siirry sisältöön

Yritystuet ja -rahoitus

Yrityksen perustamiseen ja toimintaan tarvitaan pääomaa. Rahoituksen tarve vaihtelee liiketoiminnan laajuuden ja toimialan mukaan.

Rahoitus

Yrityksesi tarvitsee rahaa käyttöpääomaksi ja tarvittaessa myös investointeihin. Rahaa tarvitaan erityisesti silloin, kun käynnistät tai laajennat yritystoimintaasi. Rahoituksen suunnittelu jaetaan yleensä lyhyen ja pitkän aikavälin suunnitteluun.

Paikallisten pankkien lisäksi, voit hakea julkista rahoitusta investointeihin esimerkiksi ELY-keskuksen kautta. Voit myös hakea lainaa ja takauksia Finnveralta.

Yritystuet

Yrityksesi voi hyödyntää julkisia tukia ja avustuksia eri vaiheissa toiminnan, toimialan ja sijainnin mukaan. 

Tuki- ja rahoitustilanteen mukaan voit hakea avustusrahoitusta esimerkiksi yritystoiminnan aloittamiseen, investointeihin, kansainvälistymiseen, tuotekehitykseen, henkilöstön kouluttamiseen, työntekijöiden palkkaamiseen ja muuhun yrityksen kehittämiseen.

Avustuksia ei yleensä tarvitse maksaa takaisin, mutta niihin tarvitaan usein omarahoitusta. Tukien määrä ja saatavuus vaihtelevat vuosittain ja EU:n ohjelmakausien mukaisesti. Ajantasaista tietoa saat tukien myöntäjien omilta sivuilta.

Ennen tuen hakemista kannattaa ottaa yhteyttä asiantuntijaan.  Kauhavalla kaupungin Kehityskeskus on yrittäjän tukena ja auttaa sekä opastaa ”oikealle luukulle”.

Tuki pitää olla haettuna ennen hankkeen aloittamista.

Ota yhteyttä

Kuoppala Juha-Martti

Kauhavan kaupunki, kehitysjohtaja

Tutustu hyödyllisiin linkkeihin

Yhteystiedot – Yrityspalvelut – Etelä-Pohjanmaa – ELY-keskus(siirryt toiseen palveluun)

Starttiraha – Suomi.fi(siirryt toiseen palveluun)

Yritykset – Leader Aisapari tukee yritysten kehittämistä – aisapari.net(siirryt toiseen palveluun)

Maaseudun yritystuet – ELY-keskus(siirryt toiseen palveluun)

Yrityksen kehittämisavustus – ELY-keskus(siirryt toiseen palveluun)

Suomalaisille yrityksille – Business Finland(siirryt toiseen palveluun)