Siirry sisältöön

Sijoitu Kauhavalle

Kauhava on Suomen teollistuneimpia alueita, tunnettu kasvavasta matkailusta, puutuoteteollisuudesta sekä teknologiateollisuudesta ja sen merkittävästä sopimusvalmistusverkostosta. 

Alueellamme on 1.500 yritystä ja 700 aktiivimaatilaa. Kauhava on työpaikkaomavarainen yrittäjyyskaupunki ja alueen työttömyysprosentti on Etelä-Pohjanmaan alhaisimpia. Alueella työpaikkoja on noin 6000 kappaletta. Tyypillistä on pienyritysvaltaisuus ja teollisuuden työpaikkojen suuri määrä. Aloittaneita yrityksiä vuosittain on n. 60–70 kpl. 

Kauhava tarjoaa erinomaiset liikenneyhteydet ja monipuoliset palvelut. Kauhava on valittu useaan kertaan Etelä-Pohjanmaan yritysystävällisimmäksi kunnaksi. Kauhava kuuluu Seinäjoen seutuun, joka on puolestaan valittu valtakunnallisesti useaan kertaan parhaaksi seutukunnaksi yrittäjille.

Sijoitu Kauhavalle verkostojen keskelle!

Ota yhteyttä

Kuoppala Juha-Martti

Kauhavan kaupunki, kehitysjohtaja

Tutustu hyödyllisin linkkeihin

Alahärmän Yrittäjät – Yrittajat.fi(siirryt toiseen palveluun)

Kauhavan Yrittäjät – Yrittajat.fi(siirryt toiseen palveluun)

Kortesjärven Yrittäjät – Yrittajat.fi(siirryt toiseen palveluun)

Ylihärmän Yrittäjät – Yrittajat.fi(siirryt toiseen palveluun)