Siirry sisältöön

Kauhava yrittäjien ykkönen

Kauhavan kaupunki sijoittui ensimmäiselle sijalle keskikokoisten kuntien sarjassa Suomen Yrittäjien Kuntabarometrissa. Valtakunnallisella kuntabarometrilla kartoitetaan joka toinen vuosi kuntien ja yrittäjien yhteistyötä sekä elinkeinopolitiikan tilaa. Vuoden 2024 barometrissa Kauhava oli sijalla 4.

Kauhava on valittu useaan kertaan Etelä-Pohjanmaan yritysystävällisimmäksi kunnaksi, ja nyt valtakunnallisen Kuntabarometrin tulos vahvistaa samaa viestiä: yritysten kanssa tehty työ näkyy.

– Tulos tuntuu erityisen hyvältä, koska palaute tulee suoraan yrittäjiltä. Se kertoo, että arjen yhteistyö kaupungin ja yritysten välillä toimii ja että yrittäjät kokevat Kauhavan hyväksi paikaksi yrittää, investoida ja työllistää. Hyvä tulos ei silti tarkoita, että kaikki olisi valmista. Se on ennen kaikkea kannustus jatkaa samaan suuntaan – tehdä töitä sen eteen, että Kauhavalla jatkossakin yrittäjien asiat etenevät, yhteistyö toimii ja yrityksillä on hyvät edellytykset kasvaa, iloitsee kaupunginjohtaja Vesa Rantala.

– Meillä yritysasioista ei tehdä liian vaikeita. Kun yrittäjällä on asiaa, kuuntelemme, otamme kopin ja viemme asian eteenpäin. Usein kyse on aivan tavallisista arjen asioista: tontista, toimitilasta, luvasta, tukimahdollisuuksista, rekrytoinnista tai oikean yhteistyökumppanin löytämisestä. Tavoitteena on, että yrittäjä ei jää asiansa kanssa yksin ja että asiat etenevät ripeästi, jatkaa elinvoimajohtaja Juha-Martti Kuoppala.

Monen rintaman kehitystyötä

Kauhavan elinvoimaa on vahvistettu pitkäjänteisesti monella rintamalla yhtä aikaa. Kauhavan vahvuuksia ovat vahva yrittäjyys, monipuolinen teollisuus, kasvava matkailu, aktiiviset kylät ja yhdistykset, turvallinen arki, toimivat palvelut sekä vahva paikallinen identiteetti.

– Jos puhutaan konkreettisista teoista, niin kaupunki on investoinut viime vuosina noin 80 miljoonaa euroa muun muassa uusiin kouluihin, päiväkoteihin, hyvinvointikeskukseen ja kaupungintaloon. Ajatuksemme on ollut yksinkertainen: veto- ja pitovoima sekä alueen elinvoima syntyvät sujuvasta arjesta ja nykyaikaisesta toimintaympäristöstä. Palveluiden, ympäristön ja perusinfran on oltava kunnossa, jotta ihmisten arki sujuu ja yrityksillä on vakaa kasvualusta. Tämän eteen olemme tehneet pitkäjänteistä työtä – aina laajakaistayhteyksistä yritysystävällisyyden, työllisyyden, kotoutumisen ja aktiivisen hanketoiminnan edistämiseen, toteaa kaupunginjohtaja Vesa Rantala.

– Viime vuosina Kauhavalla on viety eteenpäin kehittämishankkeita muun muassa matkailun, uusiutuvan energian, omistajanvaihdosten, vastuullisuuden ja puolustusteollisuuden mahdollisuuksien hyödyntämiseksi. Niiden tarkoitus on auttaa yrityksiä löytämään uusia kasvun paikkoja ja vahvistaa koko alueen elinvoimaa, sanoo elinvoimajohtaja Juha-Martti Kuoppala.

Kehittämistyön tulokset näkyvät

Tuore EVP-tutkimus osoitti jo aikaisemmin keväällä, että elinvoima-, vetovoima- ja pitovoimaindeksi on voimistunut seutukaupungeista eniten Kauhavalla (+11,3) vuosien 2020-2025 aikana. Kauhavan työpaikkakehitys on ollut vertailukuntiin nähden vakaampaa, yrityskenttä on säilynyt elinvoimaisena ja nuorten aikuisten muuttotappio on pienentynyt. Myös kansainvälinen muuttoliike on tukenut väestödynamiikkaa ja työvoiman saatavuutta.

Yhteisöllisyys on myös tärkeä osa elinvoimaa.

– Kauhavalla yrittäjämäinen asenne näkyy myös muussa tekemisessä. Täällä ei jäädä odottamaan, että joku muu hoitaa asiat, vaan porukalla kehitetään kyliä, haetaan hankerahoitusta ja laitetaan yhteisiä paikkoja kuntoon, Kuoppala kiittelee.