Siirry sisältöön

Tutkimus- ja kehittämishankkeet

Kauhavan kaupunki toteuttaa hankkeita aktiivisesti itse, mutta on myös rahoittajana useassa erilaisessa tutkimus- ja kehittämishankkeessa. 

Aktiivinen toimija kehittämishankkeissa alueella on erityisesti Suomen Yrittäjäopisto.

Kehittämis- ja tutkimushanketoiminnan tavoitteena on esimerkiksi edistää alueen matkailua, vastuullisuusasioita, yritysten omistajanvaihdoksia, yrittäjyyttä, elin­tar­vi­ke­tut­ki­mus­ta, kuluttajakäyttäytymistä, maakuntakorkeakoulutoimintaa, kansainvälistymistä, uusiutuvan energian käyttöönottoa, digitaalista val­mis­tus­ta ja kestävää kehitystä. 

Toimijoita alueella ovat kaupunkikonsernin lisäksi esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys ja sen professuurit sekä Seinäjoen Ammattikorkeakoulu.

Ota yhteyttä ja hyödynnä alueellisten kehittämishankkeiden ja tutkimustoiminnan hyödyt myös sinun yrityksesi kehittämisessä.

Ota yhteyttä

Kuoppala Juha-Martti

Kauhavan kaupunki, kehitysjohtaja

Tutustu hyödyllisiin linkkeihin

Yritysten kehittämishankkeet – Suomen Yrittäjäopisto(siirryt toiseen palveluun)

Professuurit – Epanet(siirryt toiseen palveluun)

Projektitietokanta – SeAMK Projektit(siirryt toiseen palveluun)

Etusivu – Etelä-Pohjanmaan liitto(siirryt toiseen palveluun)