07/2022 Koskiranta
Kuukauden yritys Koskiranta
Koskiranta sijaitsee Karjanlahdessa noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä Kauhavan keskustasta. Kantatie 63sta Kortesjärvelle päin ja Karjanlahden kyltistä oikealle, vajaa pari kilometriä pikitietä ja ihana maalaismiljöö pilkottaa koivujen katveesta vasemmalla. Jo kääntyessä pihatien koivukujalle huomio kiinnittyy nättiin postilaatikkoon ja tätä jatkuu koko vierailun ajan, sillä yksityiskohtia ja kauneutta Koskirannassa riittää. Pihassa on houkuttelevia katoksia pehmustettuine istuimineen, kanat käyskentelevät verkalleen ja luonnon runsaus ja rauha ovat läsnä.

Tämän ensivaikutelman jälkeen tuntuu kummalliselta, että yrittäjä Merja Virtakangas silti epäröi siirtää yritystoimintansa Koskirantaan keskustan liiketiloissa vietetyn 12 vuoden jälkeen. Maaliskuussa 2022 keskustan liike kuitenkin sulki ovensa.
– Ajatus keskustan liikkeen lopettamisesta ja siirtyminen kauneudenhoitopalveluista hyvinvointipalveluihin muhi mielessäni pitkään! Taistelin paljon sitä vastaan, että luopuisin esim. jalkahoidoista. Niissä oli vakiintunut asiakaskunta ja työn varmuus sitä kautta. Kalenteri oli aina täynnä ja usein mietin, että kuinkahan tästäkin viikosta selvitään. Sitten tuli korona ja kalenteri tyhjeni. Tulikin tilaa ja aikaa pysähtyä ja silloin tämä muuttoasia lähti etenemään. Hyppäsin tavallaan tuntemattomaan lopettaessani keskustan liikkeen ja karsiessani palveluvalikoimaa, vaikka olihan minulla jo ollut hoitotoimintaa kotona Koskirannassakin, niin silti pelkäsin, että asiakkaat eivät halua tulla tänne asti, Merja kertoo.
– Päätös oli kuitenkin oikea ja kaikki on sujunut hienosti! Kun vain päästin itse irti jostain vanhasta ajatusmallista, kaikki palaset alkoivat loksahdella juuri oikeille paikoilleen, Merja iloitsee.

Kauneushoitolaelämä jäi ja Merja keskittyy edistämään ihmisten hyvinvointia jatkossa mm. akupunktion, erilaisten energiahoitojen ja joogan keinoin. Merjasta huokuu innostus työhönsä ja se, että hän tekee sitä, mitä todella rakastaa. Yrittäjästä pulppuava elämän myönteisyys ja avoimuus tuovat asiakkaalle tunteen siitä, että on tervetullut, mikä on erityisen tärkeää, kun menee vastaanotolle toisen kotiin.

Merja on tehnyt 18 vuotta kosmetologin työtä ja samalla opiskellut ”harrastuksena”, kuten hän itse asian ilmaisee. Kiinalainen lääketiede vei mennessään ja siitä on tullut asia, johon monet yrityksen tarjoamat hyvinvointipalvelut nojaavat tai johon ne jollain tapaa yhdistyvät. Viimeisin tutkinto on kasvoakupunktio-opinnoista. Koskirannassa hoidetaan ihmistä kokonaisvaltaisesti. Annettavia hoitoja ovat mm. akupunktio, kuivakuppaus, rentoutus- ja energiahoidot. Lisäksi Merja opettaa joogaa sivutoimisesti.


Asiakkaina Koskirannassa käy yksityishenkilöitä ja yritysten työntekijöitä. Yritysten työhyvinvointi- eli tyhy-porukoita on käynyt monen kokoisia. Isommille työporukoille yrittäjä on pitänyt myös rentoutustuokioita Teams-etäyhteydellä. Tyhy-päivän ohjelma suunnitellaan toiveiden mukaan, yleisimpinä ovat jooga ja rentoutus. Hoitomuotoja on useita ja Merja kertoo, että toisinaan asiakas tulee johonkin hoitoon ja hänen suosituksestaan ottaakin jonkun toisen hoidon, joka sopii tilanteeseen paremmin.
Akupunktiosta asiakkaat saavat avun moneen vaivaan.
– Ihmiset tulevat akupunktioon monista eri syistä, tavallisimpia ovat tuki- ja liikuntaelinten vaivat. Lisäksi olen hoitanut akupunktiolla mm. uupumusta, vaihdevuosioireita, tenniskyynärpäitä, ranneahtaumia, mielen haasteita ja väsymystä, Merja luettelee.
– Ai niin ja pian on syntymässä akupunktiovauvakin! Eli mitään lääketieteellistä syytä raskaaksi tulemiselle ei asiakkaalla ollut, mutta vauvaa ei vain kuulunut. Sitten akupunktiohoitojen jälkeen vauva ilmoitti tulostaan, Merja riemuitsee.

Siirto keskustan liiketilan kosmetologin palveluista hyvinvointiyrittäjäksi omaan miljööseen on onnistunut hyvin. Tämä haave on nyt toteutettu, mistä yrittäjä seuraavaksi haaveilee?

Koskiranta
Karjanlahdentie 455, 62230 Jylhä
puh. 050 372 7342
sähköposti: merja(at)koskiranta.fi
Seuraa somessa:
Facebook @Koskiranta
Instagram @Koskirannassa